News & Blog

Ulkokuntosalilla harjoittelu on yhtä tehokasta kuin sisäkuntosalilla.

Kirjoittanut Admin | 7.12.2022 7:56:38

Jyväskylän yliopiston tutkimus todistaa, että suomalaiset Omnigym-ulkokuntolaitteet ovat yhtä tehokkaita kuin perinteiset sisäkuntolaitteet.

 

Omnigymin ulkokuntosaleilla pääsee treenaamaan yli 230 liikuntapaikassa ympäri Suomen ja Euroopan. Kuva otettu Hietaniemen ulkokuntosalilta.

Omnigymin tarina juontaa juurensa 1980-luvulle, jolloin David-tuotemerkki alkoi kehittää sisäliikuntavälinevalikoimaansa yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Ensimmäisestä päivästä lähtien oli tärkeää kehittää korkealaatuisia laitteita, jotta käyttäjät saisivat maksimaalisen hyödyn harjoittelustaan. David-sisäkuntosalilaitteet ovat toimineet runkona Omnigymin ulkokuntosalilaitteille.

Vuonna 2015 Helsingin kaupunki halusi tarjota asukkailleen mahdollisuuden laadukkaaseen ja veloituksettomaan ympäirvuotiseen liikuntaan. Näin Omnigym lähti kehittämään ulkokuntosalilaite valikoimaa, joka tarjoaisi mahdollisimman laajalle käyttäjäkunnalle lihaskuntoharjoittelua, kaikissa sääolosuhteissa.

 Omnigym-laitteet on toteutettu biomekaanisesti oikeaoppisesti, mikä tarkoittaa, että ne ohjaavat käyttäjää suorittamaan liikeradan oikein. Näin ollen laitteiden käyttö on riittävän turvallista aloittelijoille ja toisaalta riittävän tehokasta ja haastavaa jopa ammattilaisurheilijoille.

 

Tässä tutkimuksessa verrattiin lihasaktivaatiota, voimantuottoa kyykkyliikkeiden aikana ja akuutteja neuromuskulaarisia vasteita hypertrofisen kuormitusprotokollan aikana Smith-kyykyssä verrattuna Omnigym jalkakyykky laitteeseen.

 

Tieteellisesti todistettu tehokkaaksi ja turvalliseksi


Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Keijo Häkkinen kuvailee, että syksyllä 2021 julkaistussa tutkimuksessa verrattiin lihasaktivaatiota, voimantuottoa kyykkyliikkeiden aikana ja akuutteja neuromuskulaarisia vasteita hypertrofisen kuormitusprotokollan aikana penkkipunnerruksessa ja takakyykyssä.

Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten yksittäinen voimaharjoitus uuvuttaa ja vaikuttaa suorituskykyyn ja palautumiseen. Näitä Omnigym-laitteilla kerättyjä tuloksia verrattiin sitten vastaaviin suorituksiin Smith-laitteella, joka löytyy useimmilta sisäkuntosaleilta.

"Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ulkokuntolaitteita voidaan käyttää maksimivoiman ja lihashypertrofian harjoitteluun harrastus- ja urheilutarkoituksiin", Häkkinen kuvailee.

Häkkinen on iloinen siitä, miten kiinnostus ulkokuntolaitteita kohtaan näyttää olevan kasvussa. Tämä oli nähtävissä Jyväskylässä lokakuussa 2021 järjestetyssä kansainvälisessä tieteellisessä foorumissa. Erityisesti vastuksen säätöä ihasteltiin osallistujien keskuudessa.

 

Omnigym pitää tuloksia merkittävinä
​​​​​​​

"Meillä on nyt tieteelliset todisteet siitä, miten paljon voidaan saavuttaa jatkuvalla laitekehityksellä. Käyttäjäkokemuksen on oltava niin hyvä, että se saa käyttäjän palaamaan takaisin. Siten investointi on todella kannattava", sanoo Omnigymin operatiivinen johtaja Sami Kaivola.

Laitteista on tullut nopeasti suosittuja. Tällä hetkellä Suomessa on yli 170 Omnigymin ulkokuntosalia. Lisäksi muualla Euroopassa on noin 50 Omnigym-ulkoilukuntosalia, ja määrä on kasvussa.

Kaivola arvioi, että erityisesti pandemia lisäsi vaihtoehtoisten kuntoilumahdollisuuksien kysyntää.

"Asukkaiden liikunnalla ja hyvinvoinnilla on suora vaikutus kaupunkien ja kuntien terveydenhuolto- ja tuottavuusmenoihin. Panostaminen esteettömiin ulkokuntosaleihin on valtava markkinointivaltti, mikä tekee myös asuinalueista houkuttelevampia."

Tutustu Omnigymin laitteisiin.