Skip to content
outdoor gym
The Omnigym2.12.2022 12:54:591 min read

Investoimassa ulkoliikuntapaikkaan?

Tässä muutama neuvo meiltä!

 

Selkeä tavoite

Ennen investoinnin suunnittelua, kannattaa miettiä, mitä tarkoitusta investointi palvelee. Tämä voi olla esimerkiksi fyysisen aktiivisuuden lisääminen tai kansanterveyden parantaminen pitkällä aikavälillä. Tavoite on hyvä olla selvillä, jotta kohteeseen tulee valittua oikeanlaiset välineet.


Päämäärä

Määrittele tavoitteesi mahdollisimman tarkasti ja mitattavasti.
Esimerkiksi saada x % väestöstä x kilometrin säteellä ulkokuntosalista käymään siellä vähintään kerran viikossa seuraavien x vuoden aikana.


Kohderyhmä

Tunnista kohderyhmäsi! Pyri pitämään se mahdollisimman laajana ja mieti ryhmää yhdistäviä tekijöitä.
Esimerkiksi, sekä seniorit että muut ikäryhmät hyötyvät lihaskuntoharjoittelusta. Näin sinun ei tarvitse tehdä erillistä panostusta jommalle kummalle ryhmälle. Voimaharjoittelu laitteilla on helppo tapa aloittaa lihaskunnon kasvattaminen myös aloittelijoille, ikään katsomatta. Säädettävät painot laitteissa kasvattavat käyttäjäryhmää entisestään. 


Miten

Mikäli tarkoituksena on lisätä ihmisten fyysistä aktiivisuutta, on investoinnin tehtävä tämä. Ihmiset, jotka ovat valmiiksi aktiivisia ja täyttävät liikkumisen suositukset, käyvät luultavasti jo valmiiksi ulkokuntosalilla, joten ratkastava asia onkin, miten saada vähemmän aktiiviset aktiivisemmiksi. Tässä pulmassa ulkokuntosalin toimivuus ja sijainti ovat avainasemassa. Mikäli ulkokuntosalin välineet ovat liian haastavia käyttää tai niiden funktiota ei ymmärretä, jäävät ne luultavimmin käyttämättä. Säädettävillä painoilla varutetut ulkokuntoiluvälineet palvelevat monipuolisesti eri käyttäjäryhmiä. On myös tärkeää tarjota selkeät ohjeet laitteiden käytölle.  


Mitattavuus

Mieti mittarit valmiiksi, jotta pystyt seuraamaan tavoitteiden saavuttamista. Mitattavuus on olennaista myös käydessä läpi investoinnin hyödyllisyyttä organisaatiossa. 
*Omnigym SMART kerää tietoa laitteiden käytöstä vuorokauden ympäri.


Kokonaiskustannukset

Pidä mielessä mitä kaikkia muita kuluja ulkokuntosalista saattaa tulla. Useimmiten ulkokuntosali vaatii maastoon jonkunlaiset perustukset ennen asennusta. Myös takuuajat ja mahdolliset tulevaisuuden huoltotarpeet ja näiden kustannukset on syytä kartoittaa etukäteen. 


Osallista kuntalaiset päätöksentekoon!

Omnigymin Global User Study mahdollistaa laitteiden kokeilun ja palautteen keruun veloituksetta viiden viikon ajan. Näin saat siis korvaamatonta tietoa laitteista, sijainnista ja kuntalaisten ideoita, ennen kallista investointipäätöstä.

Lue lisää Global User Studysta ja ilmoittaudu mukaan tutkimukseen:
Omnigym Global User Study

​​​​​​​
*Omnigym SMART data on aina osana Global User Study tutkimusta

KOMMENTIT

RELATED ARTICLES