”Erityisesti nykyisessä maailmantilanteessa haluamme nostaa esiin kotimaisuuden merkityksen niin työllistävyyden, toimitus- ja huoltovarmuuden kuin muidenkin vastuullisuustekijöiden edistäjänä”, kertoo Puuha Group Oy:n toimitusjohtaja Erkan Fere. ”Vaikka olemme osittain toistemme kilpailijoita, kotimaisten toimijoiden ja tuotteiden suosiminen esimerkiksi julkisissa hankinnoissa on meidän sekä jokaisen suomalaisen etu monestakin näkökulmasta katsottuna”, Fere jatkaa.
Kotimaisuuden suosimisella on suora työllistävä vaikutus kyseiseen yritykseen, mutta usein myös merkittävä välillinen työllistävä vaikutus moneen muuhun kotimaiseen toimijaan.
”Työllistämme ympärivuotisesti yli 200 ammattilaista Suomessa, ja laajan kumppaniverkoston kautta tuomme työtä yli tuhannelle suomalaiselle vuosittain”, kertoo rovaniemeläisen Lappset Group Oy:n johtaja Erkki Ikäheimo. Verotuloilla ja työllistämisellä puolestaan voidaan vaikuttaa niin paikallisesti kuin maanlaajuisesti Suomen talouskasvuun, ja yrityksillä on paremmat resurssit kehittää toimintaansa.
”Viimeisten parin vuoden aikana olemme investoineet 4,5 miljoonaa euroa tuotantomme laajentamiseen, millä on merkittävä työllistävä vaikutus Ylöjärven seudulla”, havainnollistaa Lehtovuori Oy:n toimitusjohtaja Eero Ojanen.
Myös toiminnan ja tuotantoketjujen vastuullisuus ja läpinäkyvyys on yleensä luotettavammin todennettavissa kotimaisten yritysten kohdalla ulkomaisiin yrityksiin verrattuna. Yleisesti suomalaiset yritykset ymmärtävät vastuullisuuden merkityksen toiminnan kannattavuuteen hyvin ja moni haluaa olla edelläkävijän roolissa.
”Kokoiseltamme yritykseltä ei vielä edellytetä hiilijalanjälkilaskentaa, mutta etupainotteisesti halusimme sen jo selvittää kehittääksemme toimintaamme entisestään”, Fere kertoo.
”Tuotteiden valmistukseen tarvitaan energiaa. Pääsääntöisesti energiaa tuotetaan ja kulutetaan siellä, missä tuotanto tapahtuu. Esimerkiksi Suomessa tuotettavan sähköenergian kasvihuonepäästöt ovat huomattavasti EU-maiden keskiarvoa alhaisempia,” Ikäheimo korostaa.
Suomen valtion sekä eri kuntien ja kaupunkien omat hiilineutraaliustavoitteet ovat kunnianhimoisia. Jotta Suomi voisi olla hiilineutraali vuonna 2035, julkisissa hankinnoissa on tehtävä päätöksiä erityisen huolellisesti ja vastuullisuusstrategioiden mukaisesti. Tämä puolestaan vaatii tietoa ja taitoa laatia kilpailutukset tavoitteita tukeviksi hankintalaki huomioiden.
Esimerkiksi kuljetusetäisyydet kotimaan sisällä jäävät lyhyiksi ja tuottavat näin ollen huomattavasti vähemmän päästöjä kuin ulkomailta tuodut tuotteet. Yleensä myös toimitusaika on pienempi ja tuotteiden elinkaarta pidentävät huolto- ja korjaustoimenpiteet järjestettävissä nopeasti, luotettavasti ja kustannustehokkaasti. Hiilijalanjälkilaskennassa tärkeää onkin huomioida kokonaisuus ja tarkastella tuotteen elinkaarta raaka-aineista hävittämiseen ja kierrätettävyyteen.
”Meille tuoteturvallisuus ja tuotteiden pitkäikäisyys ovat ensiarvoisia asioita. Tuotteemme valmistetaan Tuusulan tehtaallamme tarkasti säädösten ja vaatimusten mukaisesti”, toteaa Vepe Oy Peltosen toimitusjohtaja Jarmo Poukkula.
Ympäristöasioiden lisäksi myös sosiaalinen ja taloudellinen vastuullisuus ovat merkittäviä yhteiskunnallisen vastuun tekijöitä. ”Kotimaisena ulkoliikunnan toimijana tavoitteenamme on myös tuottaa yhteiskuntaan hyötyjä kansalaistemme hyvinvointia tukien. Sosiaalisen vastuun kulmakivenä huolehdimme henkilöstöstämme vaalimalla inklusiivista ja tasa-arvoista työyhteisöä sekä panostamalla työterveyteen ja -turvallisuuteen kuten myös osaamisen kehittämiseen. Myös valitessamme tavarantoimittajia ja muita yhteistyökumppaneita, valitsemme kumppanit, jotka jakavat kanssamme kestävät ja vastuulliset arvomme”, Omnigym Oy:n toimitusjohtaja Kirsti Laasio korostaa.
Turvalliset työolot, yhdenvertainen kohtelu ja mahdollisuudet sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat kaikki osa sosiaalista vastuullisuutta, joka kotimaisissa yrityksissä otetaan tosissaan. Hallinnolliseen ja taloudelliseen vastuullisuuteen kuuluvat puolestaan esimerkiksi korruptionvastaisuus ja lakisääteisten verojen ja viranomaismaksujen maksaminen. Nämä kaikki ovat myös tekijöitä, joiden ansiosta Suomi on kuudetta kertaa peräkkäin todettu maailman onnellisemmaksi maaksi.
Koko viiden kotimaisen yrityksen joukko tiivistää viestin yhteen lauseeseen: kotimaisuus on vastuullisuutta.