News & Blog

Lappeenrannassa Omnigym-ulkokuntosalilaitteet houkuttelevat kävijöitä

Kirjoittanut The Omnigym | 2.12.2022 13:20:18

Jo 10 ulkokuntosalia Lappeenrannassa:

Lappeenrannan liikuntajohtaja Pasi Koistinen totetaa, että liikunnan lisäämisen olisi syytä olla lähes jokaisen tavoite. On kannattavaa investoida liikuntapaikkoihin, jotka ovat ihmisten helposti saavutettavissa. Näin saadaan edistettyä asukkaiden hyvinvointia ja säästettyä rahaa terveys- ja sosiaalihuollon kustannuksissa. 

”Aloittaessani Lappeenrannan liikuntajohtajana 2018, meillä oli yksi (Omnigymin valmistamilla) David-ulkokuntosalilaitteilla* varustettu ulkokuntosali. Minulla pisti heti silmään, kuinka ruuhkainen juuri kyseinen ulkoliikuntapaikka oli. Kyseisen liikuntapaikan ulkokuntosalilaitteet vaikuttivat toimivan erityisen hyvin ja huomasin pian itsekin käyväni siellä”, kertoo Pasi Koistinen.

*)Omnigymin valmistamista David-laitteista käytetään artikkelissa jatkossa nimitystä Omnigym. Omnigymin laitteet tunnettiin aikaisemmin Suomessa nimellä David.

Tämän jälkeen Lappeenrantaan on rakennettu yhdeksän Omnigymin ulkokuntosalia lisää.

“Onneksemme meillä on ainutlaatuinen tilanne, sillä meillä on oma budjetti harjoituspaikkojen rakentamiseen. Tämä tarkoittaa, että voimme suunnitella rakennusohjelmaa pitkälle aikavälille.”

Omnigym-kuntolaitteiden valitseminen kaikkiin toimipisteisiin on ollut helppo päätös.

”Merkittävä ero muihin laitevalmistajiin verrattuna on, että Omnigymin laitteiden painoja pystyy säätämään. Oman kehon painoa hyödyntävät laitteet ovat helposti ihmisille liian kevyitä tai raskaita."

Omnigymin laitteissa arvostetaan myös ergonimista muotoilua ja turvallisuutta.

“Laitteita on liki mahdotonta käyttää väärin. Kaikissa laitteissa on selkeät käyttöohjeet ja QR-koodi, jonka kautta voi katsoa video tutorialin.”

Koistinen sanoo parasta olevan se, että laitteet sopivat kaikille, kuntotasosta riippumatta. Hän toivookin, että aloittelijat eivät tekisi liikkumisesta turhan vaikeaa itselleen.

”Turha teknisyys voi pilata innostuksen. Näitä laitteita varten ei tarvita erikseen erillistä kunto-ohjelmaa, sillä laitteet on valmiiksi suunniteltu kiertoharjoitteluun. Kahdesta kolmeen kierrosta laitteilla on usein riittävästi, mutta jo yksikin kierros on erittäin hyvä. Pääasia on, että lähtee liikkeelle.”

Vastuksen säätö on helppoa Omnigymin patentoidun painopakan avulla.

 

Myö liikutaa!

Koistinen itse urheilee aktiivisesti ja on esimerkiksi saavuttanut menestystä veteraanien maailmanmestaruuskisoissa ampumahiihdossa.

“Myös itselläni on ajoittain vaikeuksia motivoida itseäni lähtemään kuntosalille treenaamaan. Onneksi hyvällä ulkokuntosalilla saa saman, joskus jopa paremman, treenin kuin sisäsalilla. Yhdistän mielelläni sauvakävelylenkin ja porrastreenit harjoitteluuni."

Hän painottaa myös että useille kuntoileminen ei tule luonnostaan ja koko ilmaisu 'kuntoilla' saattaa aiheuttaa negatiivisia mielleyhtymiä. 

“Me puhumme liikkumisesta kuntoilun tai urheilemisen sijaan. Haluamme osallistaa kaikki ja lisätä heidän päivittäistä liikkumista. Ei ole väliä tarkoittaako se kohdallasi kävelyä kauppaan vai juoksulenkkiä metsässä. Tärkeintä on että liikutat itseäsi.”

“Myö liikutaa!”-ohjelman tavoite on lisätä Lappeenrantalaisten yhteisöllisyyttä ja aktiivisuutta. Asukaskyselyn tuloksissa todettiin, että omatoimisen liikunnan edellytyksiä ja helposti saavutettavia liikuntapaikkoja oli tarve kehittää. 

Uudet ulkokuntosalit ovat saaneet käyttäjiltä osakseen ainoastaan positiivista palautetta. Koistiselle parasta palautetta on nähdä omin silmin ulkokuntosalien suosio. Parhaimmillaan yhdellä ulkokuntosalilla on ollut 57 yhtäaikaista käyttäjää!

”Omnigym-ulkokuntosalilaitteet houkuttelevat kävijöitä kuin hunaja mehiläisiä. Eri tasoiset urheilijat liikkuvat sulassa sovussa rinta rinnan. Parasta on kun aikaisemmin passiiviset liikkujat innostuvat ja suosittelevat paikkaa vielä ystävilleen.”

Kirsi Laine on aktiivinen treenaaja Urheilutalon ulkokuntosalilla. Hänelle on mukavinta treenata aamulla ja välttää väkijoukkoja. "Nautin ulkokuntosaliharjoittelun ja lenkkeilyn yhdistämisestä. Laitteet sopivat kaikille käyttäjille", hän sanoo.

 

Aktiivisuuden lisääminen on yhteinen asia

Koistinen kannustaa kuntia lisäämään esteettömien liikuntapaikkojen määrää.

”Investointi maksaa itsensä takaisin, koska käyttöaste on niin korkea. Laitteita ei ole suunnattu kenellekään tietylle vaan kaikille, joten investoinnin hinta jakautuu suuren ihmisryhmän kesken."

Koistinen arvioi, että liikunnan myönteiset terveysvaikutukset säästävät paljon rahaa terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa. Ihmisten aktiivisuuden lisääminen ei kuitenkaan voi olla vain kaupungin liikuntapalveluiden vastuulla.

”Aktiivisuuden lisääminen on yhteinen asia ja jokaisen vastuulla. Kokonaisuutena tarvitsemme kaupunkisuunnittelua, kunnossapitoa, koulutusta ja varhaiskasvatusta. Jokaisella on tärkeä rooli."

Vinkkinä muille Koistinen sanoo, että oikean sijainnin valinnan olevan ratkaisevaa.

”Tärkeintä on valita paikka, jossa on jo valmiiksi kävijöitä. Osa ulkokuntosaleistamme on rakennettu esimerkiksi leikkipuistojen läheisyyteen. Tämä mahdollistaa eri ikäisten ihmisten monipuolisen yhdessä tekemisen. Rakensimme myös kuntoportaat Huhtaniemen salin yhteyteen."